Mikä ihmeen t-paita?

T-paita – maailman yksi merkittävimmistä mainoskanavista ja vaikuttajista jo yli 100 vuoden takaa. Sana ”T-shirt” ilmestyi tietojen mukaan 1920-luvulla ensimmäistä kertaa printattuun muotoon F. Scott Fitzgeraldin romaanissa ”Side of Paradise”. Kirja tarkastelee ensimmäisen maailmansodan jälkeisen nuorison elämää ja moraalia. 

Vierailin hiljattain Fashion and Textile Museumissa, Bermondsey Streetillä, Lontoossa. Silmäni avautuivat T-paidan merkityksestä, ei pelkästään brändin rakentajana mainos- ja kampanjavälineenä, vaan myös T-paidan roolista poliittisen ja/tai persoonallisen viestin välittäjänä. Monien rauhaan, luontoon ja ympäristöön liittyvien kampanjoiden yksi tärkeimmistä mediakanavista on useasti ollut T-paita, joista on sittemmin tullut jopa keräilytuotteita.

Musiikkialalla yksi legendaarisimmista esimerkeistä on Beatlesin T-paidat jo 1960-luvulta, joita tuotettiin bändin jäsenten lisäksi myös yksittäisistä kappaleista ja levyalbumeista.

Vuonna 1948 T-paitaa käytettiin ensimmäistä kertaa poliittisen kampanjan ”työkaluna” New Yorkin pormestarin Thomas E. Dewey´n presidentinvaalikampanjassa (”Dew-it-with- DEWEY”). Elokuvassa ”A Streetcar Named Desire” elokuvanäyttelijä Marlon Brando toi valkokankaalle klassisen valkoisen T-paidan. Urheilun puolella Brittien olympiaurheilijoiden varustukseen kuuluivat 1968 T-paita ja Brittihallitus käytti T-paitaa ensimmäisessä anti-smoking kampanjassa ”WE DON´T SMOKE” T-paitoja.

Matkailualalla yksi legendaarisimmista kampanjoista on ollut New York City kampanja vuonna 1977. Kadut olivat tuolloin likaisia ja rikollisuus kukoisti kaupungissa. Viranomaiset päättivät investoida mainoskampanjaan ja lisätä vuoropuhelua asukkaiden kanssa sekä lisätä kaupungin vetovoimaa turistien houkuttelemiseksi kaupunkiin, siistimällä kaupunkia ja nostamalla yksinkertaisen teeman esiin. Tämän johdosta Milton Glaser, art director, loi legendaarista kolme mustaa kirjainta ja punaisen sydämen: ”I love NY”. Tämän logon kanssa valkoisesta T-paidasta syntyi matkamuistotuote ”must-have-item”, joka on sittemmin levinnyt ympäri maailmaa. Glaser muuten antoi logon käyttöoikeudet kaupungille veloituksetta, eikä varmaankaan osannut odottaa minkälainen kaupallinen menestys tästä sloganista ja logosta syntyy.

Monista kaupallisista logoista ja brändeistä on syntynyt, osittain T-paidan avulla, menestystarinoita ja sitä kautta T-paidoista keräilykappaleita.

T-paita elää ja voi viestinviejänä sekä mediakanavana hyvin tänäkin päivänä. Nyt tärkeinä arvoina ovat kestävä kehitys, orgaaninen puuvilla sekä Fair Trade.

More On panostaa kestävään kehityksen tuotteisiin sekä orgaaniseen puuvillaan Fair Trade –periaatteilla. Tuotteet ovat hyvälaatuisia ja niitä on kemikaalivapaina miellyttävä pitää päällä. Olemme myös satsanneet painotyökaluihin ja pystymme toimittamaan pieniäkin määriä tuotteita erilaisilla merkkauksilla – olkoon sitten kysymys tärkeästä viestistä, teemasta, yrityksen, yhteisön ja/tai organisaation logosta. Meillä on yhteistyökumppaneina piirtäjiä, ad:tä ja mainostoimistoja, joiden kanssa voimme suunnitella vaatteisiin erityismerkkauksia ja logoja eri teemojen ja viestien kera.

Ota yhteyttä, jos haluat keskustella asiasta lisää.

Olli Ilmolahti

olli.ilmolahti@moreon.fi

More On Oy

040 528 9005

Edellinen
Edellinen

Tyylikkäästi kohti talvea

Seuraava
Seuraava

Branding your business - promootiotuotteiden tämän päivän trendit