Kaada vaikka punaviiniä päällesi

Juhlassa yleensäkin ja erityisesti näin alkavalla joulujuhlakaudella saattaa käydä niin, että kauluspaidalle – ja tuurilla juuri valkoiselle – saattaa kaatua vettä, punaviiniä, ruokaöljyjä, kastiketta tai ruokaa vahingossa roiskahtaa rinnuksille. Tämä tietysti harmittaa ja voi olla hankalaa puhdistaa ravintolassa tai juhlapaikalla. Tiesitkö, että tähänkin asiaan on ratkaisu tämän päivän maailmassa?

Voiko J. Harvest & Frostin Black Bow olla maailman paras kauluspaita? Vahvasti sanottu, joten olin utelias ja ”pistin paidan koville” – siis testiin. Ensimmäiseksi kaadoin päälle vettä. Hämmästyin, kun vesi ei kastanut paidan kangasta läpi, vaan valui pois. Aivan kuin pinnassa olisi ollut jokin kalvo, joka hylkii vettä. Tein saman testin punaviinillä ja sama toistui uudelleen: viini valui kauluspaidan kalvomaiselta pinnalta, ei imeytynyt itse kankaaseen, eikä jättänyt tahroja paidan pintaan.

Kauluspaidan käytettävyys

Seuraavaksi tuli mieleen, että kauluspaita ei varmaankaan hengitä ja sitä on ikävä käyttää, koska siinä on jonkinlainen kalvo päällä. Tämäkin oli väärä arvio. Työpaitana ja esimerkiksi messukäytössä paita on mitä mainioin. Se pysyy sileänä ja kuin uuden näköisenä muutaman päivän käytönkin jälkeen. Erityisesti matkoilla paidan käyttömukavuutta lisää se, että sitä ei tarvitse pesun jälkeen silittää, vaan se on OIKEASTI itse siliävä. Pesun jälkeen kauluspaita ripustetaan ilmavasti henkariin. Tärkeätä on, että paita kuivataan pystyssä, ei rumpukuivatusta, valkaisua ja ei käytetä huuhteluainetta. Pesulämpötila on 40 astetta.

Harvest & Frost Never Iron -kauluspaidat pysyvät raikkaana koko päivän, teipattujen saumojen ja ryppyjä estävän käsittelyn ansioista. Suoristuakseen se pitää saada kosteaksi tai märäksi, mikäli paitaan on ilmestynyt käytössä pieniä ryppyjä.

Nanoteknologia – monitoimipaita erityisesti kovaan työkäyttöön

Tämän kaiken mahdollistaa J. Harvest & Frostin pitkään kehittämä nanoteknologian hyödyntäminen itse kankaassa. Tyylin ja viimeistelyn lisäksi, kehitystyössä perehdyttiin erityisesti syvempään kangasrakenteeseen ja kuituja parannettiin molekyylitasolla kuitenkin siten, että ”puuvillan tuntu” ja ulkoasu säilytettiin. Kauluspaidasta tehtiin yli vuoden kestäneen kehitystyön tuloksena nesteitä ja öljyjä hylkivä sekä ulko- että sisäpuolelta, joten nesteiden läikyttely tai hikoilu ennen tärkeää tapaamista tai esimerkiksi messuilla jatkuvasti esillä oloa ei haittaa. Materiaalina on käytetty vain hienointa ylellistä puuvillaa.

Never Iron

Varmasti monet meistä ovat hankkineet itsestään siliäviä kauluspaitoja. Ainakin oman kokemukseni mukaan, joskus tämä pitää paikkaansa ja joskus taas ei. J. Harvest & Frostin Black Bow´n pelkkä paita ei ole itsestään siliävä, myös hihat ovat käsitelty itsesiliäviksi. Käytönkin jälkeen paita näyttää, kuin se olisi juuri silitetty, myös viidenkymmenen pesukerran jälkeen. Tämäkin on osaltaan kestävää kehitystä – paita kestää useita pesukertoja, on monikäyttöinen ja pitkäikäinen.

Joustavat kauluksen napit ja jaettu selkäkaarroke

Kauluspaidan ylimpien nappien sulkeminen on usein tehty epämiellyttäväksi tai miltei mahdottomaksi. J. Harvest & Frostin Black Bow kauluspaidassa ylin nappi on kiinnitetty joustavalla langalla tavallisen langan sijasta. Tämä antaa tilaa paremmalle liikkuvuudelle ja on siksi mukava pitää yllä. Kauluspaidan selkäpuolen yläosassa jaettu selkäkaarroke varmistaa paidan istuvuuden ja antaa enemmän liikkumavaraa.

Kaikista J. Harvest & Frostin kauluspaidoista löytyy erikseen regular ja slim fit -mallit naisille ja miehille.

Kiinnostuitko? Katso J. Harvestin esite tästä linkistä 

Olli Ilmolahti

olli.ilmolahti@moreon.fi

More On Oy

puh. 040 528 9005

Edellinen
Edellinen

Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta!

Seuraava
Seuraava

Maailman suosituin joululahja - onko sellaista?