Suomenlahti-vuosi 2014 kokosi yhteen Suomen, Viron ja Venäjän asiantuntijat kehittämään yhteistyötä ja tuottamaan uutta tietoa meren tilasta sen kestävän käytön turvaamiseksi. Tavoitteena on saada Suomenlahti terveeksi yhdessä. Tutkimukseen perustuvia ratkaisuehdotuksia toimitettiin kaikkien kolmen maan päättäjille käytännön toimenpiteitä varten. Korkean poliittisen tason lisäksi vuoden viettoon liittyi runsaasti kaupunkien ja monien muiden tahojen järjestämiä kansalaistapahtumia eri puolilla Suomenlahden rannikkoa. Ympäristökasvatuksessa tuotettiin uusia Suomenlahti-aineistoja ja niitä hyödynnetään kouluissa ja yleisötapahtumissa.

guf_juomapullo_sin

Teemavuoden viettoon osallistui arviolta satojatuhansia ihmisiä yksin Suomessa. Ohjelman ohjauksesta vastasi Suomessa ympäristöministeriö ja käytännön koordinaatiosta Suomen ympäristökeskuksen Merikeskus. Kuvassa tutkimusalus Aranda, kuvaajana Riku Lumiaro. Lisätietoja www.gof2014.fi.

More On Oy toimi Suomenlahti-vuosi 2014 yhteistyöyrityksenä vastaten pr- ja oheistuotteista, niiden suunnittelusta ja tuottamisesta tapahtumajärjestäjän käyttöön.

 

  Kysy lisää!

 

Klikkaa tästä